Oksia Oxfordissa

Oksia Oxfordissa

”This beech tree is currently being reduced in height and crown volume to stabilize the structure.”

Ihan lähellä Wycliffe Hallia, jossa asun täällä Oxfordissa, on puisto, jolla on vahva taipumus yllättää. Jo ensimmäiset käynnit siellä oli kuin kävelyretki sadussa. Rakastan puiston lampea ja siltaa, toisiaan jahtaavia oravia ja penkkejä omistuskirjoituksineen. Ehkä suurimman vaikutuksen muhun tekevät kuitenkin upeat suuret puut, jotka valtavilla oksillaan ja majesteettisilla rungoillaan hallitsevat maisemaa.

Useamman kerran mun aamulenkki on keskeytynyt, kun puiston kauneus on vaatinut pysähtymään ja ottamaan kuvia. Tänä aamuna se keskeytyi kuitenkin epämiellyttävään näkyyn. Karsittu puu. Maassa puun vieressä lojui järeitä puunkappaleita. Puu näytti paljaalta, harvalta, haavoitetulta.

Pysähdyin puun ympärille viritetyn aidan viereen ja jäin lukemaan siihen kiinnitettyjä tiedotteita. Rakastan tapaa, jolla puistossa kulkijoille oli yksityiskohtaisesti selitetty, miksi puu oli riisuttu loistostaan: Puun sisällä oli onttoa, ja 15 vuoden seurannan jälkeen puun oli nyt havaittu olevan tilassa, jossa se olisi altis kaatumaan. Vaihtoehdot tilanteen ratkaisemiseksi? Kaataa koko puu tai vakauttaa sitä karsimalla. Puun korkeutta ja oksastoa karsittiin vakaamman rakenteen saavuttamiseksi.

Puun tilanne alkoi heti puhuttelemaan. Viime viikkojen ja päivien aikana oon joutunut kasvokkain tiettyjen pelkojeni ja vahingollisten ajatusmallieni kanssa. Oon kokenut tarvetta prosessoida omaa elämänhistoriaani, tilannetta nyt ja tulevaisuutta. Siinä puuta katsellessa ja sen tilanteesta lukiessa oli jotenkin niin helppo samaistua. Sitä haluaisi olla vahva ja näyttävä, herättää ihastusta ja kunnioitusta – ja kuitenkaan ei voi välttyä huomaamasta, että osa oksista uhkaa kaataa koko puun. Kuulostaako ollenkaan tutulta?

Puuta karsittiin vakaamman rakenteen saavuttamiseksi. Osa oksista piti poistaa, jotta puu voisi pysyä pystyssä. Väitän, että meidänkin oksia on tarpeen välillä karsia.

Mitä ihmeen oksia?

Ajatusmalleja, jotka vahingoittaa meitä ja meidän ihmissuhteita.

Tapoja, jotka vie meidän aikaa ja huomiota tärkeistä asioista vähemmän tärkeisiin.

Pelkoja, jotka estää tekemästä sitä, mikä on hyvää ja oikein.

Uskomuksia, jotka eivät ole totta.

Riippuvuuksia, jotka sitoo ja vangitsee. 

Listaa voisi varmasti jatkaa pidemmälle. On monia asioita, jotka voi estää meidän ”tasapainoisen rakenteen”. On tietysti hyviäkin oksia, jotka saa pysyä puussa ja vahvistua, mutta keskityn nyt siihen karsimiseen. Miten se tapahtuu? Puu ei karsinut oksiaan itse. Joku teki sen. Itse asiassa tiedotteessa oli jopa sähköpostiosoite, josta kiinnostunut puistossa kävijä voi kysyä lisätietoja…nice.

Kuka meidän oksia karsii? Minä itse, toiset ihmiset, joku muu? Kenen annan karsia oksiani? Entä sinä?

Joku vastaisi, että me itse tietysti. Oon ainakin osittain samaa mieltä. Mitä se tarkoittaa? Ainakin sitä, että me tarkkaillaan, mitkä oksat tuottaa hyvää hedelmää ja mitkä ei. Arvioidaan, mitkä oksat pitää meitä tasapainossa ja mitkä vetää meitä vinoon. Uskalletaan luopua niistä oksista, jotka vahingoittaa – vaikka se tekee kipeääkin. Kannetaan vastuu siitä, mille annetaan elämässämme valtaa.

Toisaalta toiset ihmiset voi osallistua projektiin. Toiset näkee meidän elämän erilaisesta näkökulmasta ja saattaa huomata ne lahot oksat, joihin me itse ei kiinnitetä huomiota. Kivi kiveä hioo, sanotaan. Itse oon viime viikkojen aikana oppinut siitä, miten tärkeä yhteys toisiin on siinä, että löytää omat kasvunpaikkansa – tai karsimisen paikat. Se, miten suhtaudun ja reagoin toisiin kertoo aika paljon siitä, millaisten oksien oon antanut vahvistua.

Luopuminen vahingollisista ajatusmalleista, tavoista, peloista, uskomuksista tai riippuvuuksista ei oo kuitenkaan helppoa, vaikka me yritettäisi parhaamme ja saataisiin apua toisilta. Joidenkin oksien irrottaminen on tuskallista, vaikeaa ja kivuliasta. Mä uskon, ettei karsiminen aina onnistu pelkästään ihmisvoimin. Uskon myös, ettei sen tarvitsekaan. Mä uskon, että kaikista lempein, taitavin ja rakastavin puutarhuri on enemmän kuin ihminen – että Jumala, joka tuntee meidät täydellisesti, on halukas ja enemmän kuin kykenevä auttamaan meitä. Miten? Kun me rukoillaan ja annetaan Jumalalle lupa näyttää meidän vahingolliset oksat ja pyydetään häneltä apua niiden irrottamiseen. Se voi olla pelottavaa, mutta mielettömän upeaa samaan aikaan. 

Itse asiassa uskon, että Jumala tekee paljon enemmänkin kuin karsii. Tuon puiston puun suurin ongelma oli se sisällä oleva ontto tila, jonka vuoksi puu oli vaarassa kaatua. Puiston hoitajat ei sitä onttoa tilaa pystyneet täyttämään, joten karsiminen tai kaataminen jäi ainoiksi vaihtoehdoiksi. Jumala sen sijaan antaa elämän, joka täyttää sisimmän. Sen jälkeen voidaan sitten jatkaa niiden oksien parissa…

Onko sulla oksia, joista haluaisit eroon? Entä miten sun sisin voi?

Mä oon kai jollain tapaa tossa puun tilanteessa oksien suhteen, sitä onttoa sisintä lukuun ottamatta. Ja musta se on ihan hyvä tilanne olla. Karsittavana vakaampaa rakennetta kohti.